Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Galler Sports, Andreas Galler

Perustin Galler Sportsin vuonna 2011 tarjotakseni asiakkailleni paremmat mahdollisuudet harrastaa, kokea uutta ja saavuttaa tavoitteita, erityisesti urheilun avulla. Lisäksi halusin perustaa työpaikan, jossa työntekijöillä on hyvä olla.

Olen ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen (Nepsy) valmentaja ja urheilupsykologian ammattilainen. Osaamiseni sosiaalialalla on laajaa ja minulla on kokemusta monipuolisesti eri kohderyhmien valmentamisesta. Erikoistumisalueisiini kuuluu ratkaisukeskeinen toiminnan ohjaus eri kohderyhmille mm. kehitysvammaiset, erityisryhmien nuoret, sekä nuoret, joilla on neuropsykiatrisia erityisvaikeuksia (mm. ADHD, ADD, autismin kirjoon kuuluvat,Touretten oireyhtymä). 

Tahdon yritykseni avulla tarjota ihmisille liikkumisen iloa ja riemua, sekä olla itsekin osana sitä iloa. Se, että näen asiakkaiden hymyilevän ja iloitsevan, on minulle paras palkinto työstäni.

 - Andreas Galler